sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Niilo 1v - uusi vuosi, uusia tassunjälkiä

Oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta!

Kovin on vauhdikkaasti vierähtänyt vuosi käyntiin, uusia tassunjälkiä on jätetty uuden kodin ympäristöön jo melkoinen määrä.

Tammikuun puolenvälin tienoilla Nipatsukka Niilo Nipsukka täytti jo yksi vuotta, eipä olisi uskonut mitä kaikkea tähän yhteen vuoteen mahtuukaan. Perropoika on ehtinyt kokea monenmoista; kaikki neljä vuodenaikaa hajuineen, makuineen, väreineen, auringon lämpöä, pakkasen ja tuiskun puremaa, punkkeja, leikkejä, harrastuksia laidasta laitaan, kavereita, matkustelua, herkuttelua... paljon paljon on asioita mahtunut pienen perropojan ensimmäiseen vuoteen, viimeisimpänä isona asiana, muutto ihanaan uuteen kotiin mamman kanssa.

Mikä mukavinta, Niilo on saanut olla terve ja uskonpa että poika on levittänyt mukavasti tuota iloista energiaansa ympäristöönsäkin :)

Tässä taas kuvien kertomana osa Niilon seikkailuista joululta tänne helmikuun lopulle. Valitettavasti agitreenailuista ei ole kuvia tullut otettua, mutta nekin treenailut ovat siis taas alkaneet :)


 Niilo 1v



Metsäretkellä..

 Remonttiperrona

 ..jokohan pian päästään uuteen saunaan?

 Hiphei! keppileikkejä..



 .. ja tämänkin kukkulan herruus on merkattava..

 vihdoin uudessa kodissa!


 lepohetki remontin keskellä..

uusia hajuja lähimetsässä..


aurinkoa aurinkoa, kevättä kohden! :)


 raunioilla..

Tänä viikonloppuna myös EPEVK ry kokoontui, tässä muutama ihana perrokuva yhteislenkiltämme ja mainittakoon että Niilo palkittiin kokouksessa kannustuspalkinnolla! Pikkuperropojan ensimmäinen pokaali on täten pokattu! :)




perropotretissa Niilo, Rommi, Vilkku ja Nena




ja tassun jälkiä, niitähän riittää..

Mukavaa kevättä, kuluttakaa ahkerasti tassujanne! :)

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluterveisiä

Melkoisen vauhdikas oli syksy, tassun jälkiä jäi paljon, vaikka tänne emme ehtineetkään raportoimaan, kun joulu jo yllätti tulollaan. Luvassa on lyhyt kooste loppuvuoden tassunjäljistä:




Viime päivityksessä mainitsin junnuagikurssin aloituksesta, syksy menikin mukavasti agilityharjoitusten parissa ja huipentui E-P:n Espanjanvesikoirien perrotrysköö -tapahtumaan., jonka aiheena tällä kertaa myöskin agility. Tässä muutama kuva ko. viikonlopun harjoituksistamme. Taitava poika! :)




 Uusia tuulia käytiin nuuskimassa tiiviiseen tahtiin mm. meren rannassa, uutta kotia etsiessämme.




Syksy oli märkä ja pimeä, Niiloa se ei haitannut, sillä metsässä oli vielä paljon hajuja ja mukavia keppejä heiteltäväksi ja puresekeltavaksi..


Välillä kääriydyttiin jo talviunillekin.. zzz zzz


Huiii, mamma leikkasi mun turkin saksilla, esittelen mieluusti vain kuonoa, kun siihen se ei onneksi paljon koskenut..


Uusi lelu tapon kohteena, pari viikkoa meni ennenkuin tästä punaisesta hämähäkista lähti vinku.


Ja näin ne kuukaudet vaihtuu.. seuraava herkku on kuulemma luvassa vasta jouluna ja tammikuussa voin puhaltaa jo ensimmäisen kyttilän kakustani! :)


Muutimme mamman kanssa väliaikaiseen kotiin, huh huh muuttaminen ottaa voimille..


Vihdoinkin, lunta!!!! Ja ei kun menoksi!



 hmmmm... tästä mamma ei tykännyt, vähä kokeilin maistella sen tossua... :(


Mun uusi suosikkipaikka on tämä pikku metsä kotimme kulmilla!



Ja täällä vahdin minä!



Uusi koti on löytynyt ja remontti käynnissä... Kohta päästään saunomaan upouuteen saunaan! :)


Vikkelää Joulua kamut! <3  

Ja vielä vauhdikkaampaa uutta vuotta!



 


 







lauantai 1. syyskuuta 2012

kesämuistoja

Syyskuu ja syksyn sateet saapuivat, päätämme kesäkauden -2012 näihin kesämuistoihin:

Niilo 5,5kk

Vihdoinkin mamman kauan odotettu kesäloma alkoi, pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme ajelemaan ilman minkäänlaista määränpäätä. Ensin haahuilimme mitä kummallisimmissa paikoissa, markkinoilla ja toreilla. Ihmiset olivat ihan kuin päättömiä kanoja siellä, puikkelehtivat kuka mihinkin suuntaan, välillä vähän yritin niitä herätellä velmu -katseellani, muutamaa piti oikein maistaa kielellä ja pääsinpä lopulta vähän rapsuteltavaksikin. Oli oikeastaa aika nastaa seikkailua!


Minä ja mamma kesälomamatkalla jossain saaristossa.


Minä näytän mammalle uusia paikkoja, tulis nyt vaan perässä..



Kalajoelta löysin tätä menovettä..


.. ja näinhän ne muutkin menoveden nauttijat täällä kulkee! ;D 


tauolla!

.. kesän aurinkoisin päivä, ja matka jatkuu! :)



Niilo vietti synttäreitään:

17.72012 6kk!!

Voi juku, saanko mä oikeesti nääääin ison luun!?!?
uuu-uu-uuuu!! 


namskis! :b


Ehdottomasti kesäloman kohokohtia, eli ne mainiot vesileikit!




Lomalla käytiin myös mätsäreissä ja metsäretkillä..


Mätsäreissä Niilo seuraa ja kulkee vierellä jo melko mukavasti, mutta paikallaan seisominen on vielä tylsistyttävää, malttamaton pentu vielä.





Haaveilen...


Aika kesäturkin ja muodon muutoksen!



Kuvien kertomaa - loppukesän huippuhetkiä täyttäessäni 7kk!:











Syksy saapuu ja uudet harrastukset.. MEJÄ kokeilua:

mmm.. mikä täällä tuoksuu? 

Tästä lähti Niilon ensimmäinen verijäljen haku. Vähän aikaa poika mietti, mitä tässä nyt pitäisi tehdä, eniten hämmennystä taisi herättää edessä kohoava suopursuviidakko. Mutta kun sinne sekaan uskaltauduttiin, niin reippaasti alkoi jäljitys, nenä haki maasta ja ilmasta. Pieni hukka meinasi tulla ojan ylityksessä, vainusta saatiin kuitenkin uudestaan kiinni ja matka jatkui sitkeästi "maaliin" asti.


JEEE!! saalis jäljitetty! :)

Loppukesästä Niilo aloitti myös junnuagiharjoitukset, luulenpa, että ihan oikeaan aikaan. Nimittäin nyt alkaa poika tajuamaan mistä näissä lajeissa on kyse, eikä enää laita ihan heti leikiksi.








Syksyn väriloistoa ja mielenkiintoisia hajuja odotellen..